Turvaovia, kuten Kaso-Ovi, käytetään yhä enemmän korvaamaan kerrostalohuoneistoissa, omakoti- ja rivitaloissa sekä liikehuoneistoissa käytettyjä puuovia. Esimerkiksi Ruotsissa turvaovi on jo yksi vakioratkaisuista uusissa kerrostalohuoneistoissa. Turvaovi vastaa käytettävyydeltään ja ulkonäöltään tavallista sisä- tai ulko-ovea. Ominaisuuksiltaan, kuten murto-, palo-, ääni- ja hajueristykseltään, se on kuitenkin ylivertainen tavalliseen puuoveen verrattuna.
Kaso-Ovet sopivat sekä sisä- että ulko-oviksi. Valmistamme ulko-ovet materiaaleista, jotka kestävät hyvin vaativissakin olosuhteissa. Esimerkiksi teräskarmi ja ovilehden runko voidaan valmistaa Rautaruukin galvanoidusta teräksestä.
Vakiokokojen 10*21 ja 9*21 lisäksi valmistamme ovia asiakkaan haluaman mitoituksen mukaan. Jos oviaukko on erittäin leveä, ovessa voi olla avautuva tai kiinteä levikeosa.
Voimme valmistaa Kason turvaoven kustannustehokkaasti asiakkaan erityistoiveiden mukaisesti esimerkiksi asiakkaan lähettämän valokuvan perusteella, jolloin uusi Kaso-Ovi on ulkonäöllisesti hyvin lähellä vanhan oven ulkonäköä.
Vaikka Kaso-Ovi on teräsrakenteinen, on se kuulalaakeroitujen saranoiden ansiosta kevyt käyttää. Kaso-Ovia käyttävät jo useat sadat kerrostaloasukkaat, joukossa myös hyvin nuoria ja iäkkäitä sekä liikuntaesteisiä henkilöitä.
Vakiokokoisen (10*21) Kaso-Oven hinnat vaihtelevat määrästä ja varustelutasosta riippuen, alkaen suuremmissa määrissä noin 1800 (alv 24%) eurosta. Kaso-Oven hintaan vaikuttaa kertatilausmäärän ja koon lisäksi mm. oveen asennettavat lukot ja lisävarusteet.
Monissa tapauksissa oven asennuksen hinnasta on mahdollista saada verotuksessa huomioitava kotitalousvähennys. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä verottajan sivuilta (Lue lisää: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/kotitalousvahennys/)
Useat vakuutusyhtiöt antavat alennusta kotivakuutuksesta tai sen omavastuusta erilaisten turvalaitteiden perusteella. Koska vakuutusyhtiöillä ei ole yhtenäistä linjaa turvaovia koskien, tiedustele asiaa omalta vakuutusyhtiöltäsi.
Oven toimitusaika sen rakenteesta riippuen on noin 7-8 viikkoa. Erikoisovelle suunnitteluineen on hyvä varata tätä pidempi toimitusaika.
Asentajat irrottavat vanhan oven karmeineen, sekä asentavat tilalle uuden turvaoven noin 3-4 tunnissa. Työskentelytilaa asentajat tarvitsevat noin 1 metrin sekä oven sisä- että ulkopuolelle. Useamman oven ovisaneerauksissa ovia vaihdetaan noin 4 ovea päivässä, mutta kokonaisasennusaika arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Kaso Oy tarjoaa asennuspalveluita, mutta asiakas voi asennuttaa oven myös itse Kason asennusohjeiden mukaan. Oven asennus tulee hoitaa ammattitaitoisten oviasentajien toimesta, sillä asennuksella on suuri merkitys oven moitteettomaan toimintaan.
Turvaovien vakiolukkoja ovat mekaaniset Abloy ja Mottura -lukot, sekä sähköiset Abloy-lukot. Abloyn lukkorunkoihin on kiinnitettävissä Abloy-avainpesien lisäksi myös ILoq ja Kaba -avainpesät. Asiakkaan toiveesta selvitämme muiden lukkomallien asennusmahdollisuuden turvaoveemme.
Yleisimpiä lisävarusteita ovat ovisilmä, palotestattu postiluukku, ovikello sekä ulko-ovissa turvalasit. Oveen voi valita myös oven avauksen rajoittimen (yleisesti käytettyä varmuusketjua turvallisempi vaihtoehto) sekä saranasuojat.
Kaso-Ovi voidaan toimittaa valmiudella kulunvalvonta- ja hälytysjärjestelmiin liittämiseksi.
Olemme vaihtaneet vuosien mittaan kymmeniä yksittäisiä porrastasannehuoneistojen etuovia. Ennen oven uusimista tulee asukkaan saada lupa omalta taloyhtiöltä/isännöitsijältä. Useimmissa tapauksissa taloyhtiö vaatii, että uuden oven ulkonäön tulee vastata mahdollisimman tarkoin muiden huoneistojen ovien ulkonäköä, sekä paloeristyksen tulee olla vaatimusten tasolla. Kun lupa on isännöitsijältä saatu, voidaan edetä turvaoven hankinnassa.
Pelastusviranomaiset käyttävät hätätilanteessa turvaoven murtamiseen polttomoottorikäyttöistä pelastussahaa. Murtovarkaalle tämä murtautumiskeino on liian äänekäs tapa päästä sisälle.