Turvaa myös silloin, kun et itse ole kotona – Kaso-Ovi tekee lemmikin omistajan arjesta huolettomampaa

Koira, kissa, hamsteri, kilpikonna – lemmikkejä on moneen lähtöön, ja ne kaikki ansaitsevat rauhallisen ja turvallisen kodin. Tiesitkö, että Kaso-Ovi voi tukea lemmikinomistajan arkea yllättävänkin monella tavalla? Olipa toiveenasi hiljaisemmat rapun äänet yksinoloa opettelevan koiran apuna tai rennompi olo pitkänä työpäivänä, Kaso-Ovi on lemmikin ystävä.

Turvaa myös silloin, kun et itse ole kotona – Kaso-Ovi tekee lemmikin omistajan arjesta huolettomampaa

Muutaman viime vuoden aikana lemmikkien ahdistuneisuus ja masentuneisuus ovat herättäneet Suomessa huolta. Yksi iso tekijä on koronarajoituksien purkaminen sekä siten kotitoimistolta takaisin työpaikoille siirtyminen. Varsinkin koirille yksinoloon totutteleminen voi olla vaikeaa, jos kotona on pitkään ollut jatkuvasti seuraa.

Tavalliselle puuovelle voi käydä köpelösti, jos vaikkapa koira päättää ottaa sen tuhottavaksi kohteeksi

Muun muassa Yle kertoo monelle koiralle oleva paha paikka, jos omistaja vaihtaa yllättäen kotitoimistolta takaisin työpaikalle. Kun lemmikki ei ole tottunut olemaan yksin, seuran puuttuminen voi ahdistaa, mikä puolestaan purkautuu usein haukkumisena tai tavaroiden tuhoamisena.

Tuhoamisen kohteeksi voi joutua esimerkiksi ovi. Siitä meilläkin on jonkin verran kokemusta – kuten kuvasta näkyy, tavallinen puuovi jää herkästi koiralle kakkoseksi.

Sen lisäksi, että puuovea kestävämmän vaihtoehdon valinta voi olla paikallaan, oikeanlaisesta ovesta voi olla apua muissakin lemmikkeihin liittyvissä pulmissa kuin vain omaisuuden tuhoutumisen pelossa. Olipa koira sitten totuttelemassa uudenlaiseen päivärytmiin tai kissa nauttii kotona hiljaisuudesta, Kaso-Ovi voi toimia huolettomuutta lisäävänä elementtinä lemmikin arjessa.

Mutta miten? Kaso-Oven tiiviin ja eristävän rakenteen yksi eduista on käytäviltä tulevien äänien vaimentaminen hissien kolinasta käytäviltä kuuluviin askeliin asti. Vaikka äänien hiljentäminen ei yksistään ratkaisisi esimerkiksi hermostuneen koiran ongelmia, vähänkin vaimentunut ympäristö voi auttaa stressin lievittämisessä.

Parempi äänieristys voi olla positiivinen ominaisuus toiseenkin suuntaan, kun lemmikkiä kouluttaa tai totuttaa uuteen asuntoon. Jos vaikkapa koiralla on tapana haukkua, äänet vaimenevat myös käytävälle päin. Se on naapureitakin ajatellen positiivinen asia.

Kun lemmikki on yksin kotona, Kason turvaovi tarjoaa myös mielenrauhaa mahdollisten onnettomuuksien varalta. Sen lisäksi, että Kaso-Ovi tekee murtopuuhat turhiksi vahvuutensa ansiosta, se tarjoaa elintärkeää aikaa onnettomuustilanteissa. Esimerkiksi tulipalon sattuessa turvaovi voi pidentää huomattavasti sitä aikaa, jona tuli ja savu pääsisi leviämään käytävältä kotiin asti.